Ukrainan parlamentti: Terrorismin vastainen operaatio lopetettava

Ukrainan parlamentti haluaa lopettaa terrorismin vastaisen operaation, kertoo uutistoimisto Itar-Tass. Itar-Tassin mukaan parlamentti on äänestänyt operaation lopettamisen puolesta.  

Parlamentti linjasi myös, että kaikki pidätetyt mielenosoittajat pitää vapauttaa ja poliisin täytyy lopettaa tiesulut. 

Ukrainan turvallisuusviranomaiset ilmoittivat toissapäivänä aloittavansa terrorismin vastaisen operaation koko maassa vastauksena levottomuuksiin. Tämän arveltiin mahdollisesti johtavan siihen, että armeija vedettäisiin ensi kertaa mukaan taltuttamaan kriisiä. 

Ukrainan terveysministeriö kertoo, että maan väkivaltaisuuksissa on kuollut 75 ihmistä ja satoja on viety sairaalahoitoon viimeisten parin päivän aikana. Ministeriön mukaan eilisissä yhteenotoissa sai surmansa 47 ihmistä.  

EU:n ulkoministerit pääsivät eilisiltana sopuun Ukrainan vastaisista pakotteista. Ministerit kertoivat asiasta Brysselissä ulkoministerikokouksen jälkeen. Myöhemmin myös Kanada liittyi samaan kerhoon. Maan pääministeri Stephen Harper ilmoitti, etteivät Janukovitsh ja verenvuodatukseen sekaantuneet ministerit ole enää tervetulleita Kanadaan. 

Myös Yhdysvallat harkitsee pakotteita Ukrainaa vastaan. Varapresidentti Joe Bidenin mukaan pakotteita ollaan valmiita kohdistamaan hallinnon edustajiin, jotka ovat antaneet määräyksiä mielenosoittajien ampumisesta.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.