Ukrainan sodan ABC – kyborgeja ja eksyviä sotilaita

Ukrainan kriisi on kärjistynyt vuoden aikana sodaksi. STT kasasi vuoden varrelta Ukrainan aakkoset, eli tutuksi tulleita termejä mm. taisteluista, paikkakunnista ja aseistuksesta.

A

Asovan tai Azovin pataljoona. Tunnetuin vapaaehtoiskaarteista, jotka taistelevat Ukrainan armeijan rinnalla Itä-Ukrainassa. Pataljoona on leimautunut äärinationalistiseksi. Jotkut sen johtajat ihannoivat jopa Hitleriä.

B

Buk. Venäläinen ilmatorjuntaohjus, jolla kapinallisten uskotaan ampuneen alas viime kesänä malesialaisen matkustajakoneen.

C

Cyborgs eli kyborgit. Tieteiskirjallisuudesta lainattu käsite, jolla kutsuttiin Ukrainan hallituksen puolella taistelleita Donetskin lentokentän puolustajia heidän sitkeytensä vuoksi. Kapinalliset valtasivat kentän tammikuussa kokonaan.

D

Debaltseve. Pikkukaupunki, jonka kautta kulkee kapinallisten hallussa olevien alueiden välinen rautatie. Kapinalliset jatkoivat kaupungista käytyä taistelua aseleposopimuksesta huolimatta. Hallituksen puolella taistelleiden joukkojen vetäytymisestä ilmoitettiin keskiviikkona.

E

Eksyilevät sotilaat. Ukraina otti elokuun lopulla kiinni Itä-Ukrainassa kymmenen venäläistä laskuvarjosotilasta. Venäjä selitti sotilaiden eksyneen Ukrainaan.

F

Fasistit. Venäjän ahkerasti viljelemä nimitys. Venäjän mukaan vuoden takaisessa vallanvaihdossa fasistit kaappasivat vallan Kiovassa. Ukraina puolestaan nimittää kapinallisia terroristeiksi ja sotaa terrorismin vastaiseksi operaatioksi.

G

Girkin, Igor, tunnettu myös nimellä Igor Strelkin. Venäläinen nationalisti ja upseeri, joka antoi viime kesänä kasvot Itä-Ukrainan kapinalle. Väistyi sittemmin syrjään. Lännen mukaan Girkin oli Venäjän sotilastiedustelun palveluksessa.

H

Hryvnia eli ukrainaksi grivnja. Ukrainan valuutta, joka on ollut pahoissa vaikeuksissa. Viime ajat vaihtokurssi on ollut 0,03 euroa. Hryvnian kehitys heijastaa Ukrainan talouden katastrofaalista tilaa.

I

Ilovaisk. Alueella käytiin elo-syyskuun vaihteessa kiivaita taisteluita. Ukraina kärsi raskaita tappioita ja menetti alueen Venäjän tukemille kapinallisille. Tätä on pidetty käännekohtana, joka sai Ukrainan suostumaan syyskuussa Minskissä aselepoon.

J

Janukovitsh Viktor. Nousi vuonna 2010 vaaleilla Ukrainan presidentiksi. Pakeni vuosi sitten massiivisten mielenosoitusten jälkeen Venäjälle, missä hänen arvellaan yhä olevan. Nykyhallinto syyttää häntä taloudellisista väärinkäytöksistä, ja hänestä on annettu kansainvälinen etsintäkuulutus.

K

Krimin niemimaa. Venäjän valtasi alueen ja liitti sen itseensä viime maaliskuussa kansainvälisen oikeuden vastaisesti. Valtauksessa tulivat tutuiksi "pienet vihreät miehet", tunnuksettomat venäläiset sotilaat. Valtausta on pidetty malliesimerkkinä nykyaikaisesta hybridisodankäynnistä, jossa maa voi viedä tahtonsa perille jopa ampumatta laukaustakaan.

L

Luhansk ja Donetsk. Kapinalliset pitävät hallussaan laajaa osaa Luhanskin ja Donetskin alueista sekä alueiden samannimisiä keskuskaupunkeja. Kapinalliset kutsuvat alueitaan Donetskin ja Luhanskin kansantasavalloiksi.

M

Minsk. Valko-Venäjän pääkaupunki, jossa solmittiin syyskuussa Itä-Ukrainaa koskeva aseleposopimus. Aselepo ei pitänyt, joten tässä kuussa tehtiin uusi sopimus. Pohjana on vanha sopimus.

N

Novorossija. Uusi Venäjä. Nimi viittaa Ukrainan eteläosiin, jotka Venäjä valloitti 1700-luvulla ottomaaneilta ja liitti itseensä. Termiä on alettu viime aikoina käyttää Venäjällä, mikä on herättänyt epäilyjä, että Venäjä hamuaa itselleen lisää Ukrainan maita.

O

Oikea sektori. Ukrainaksi Pravyi Sektor. Äärioikeistolainen ryhmittymä, jolla oli näkyvä rooli Janukovitshin kaatamisessa. Syksyn parlamenttivaaleissa puolueen kannatus jäi varsin pieneksi.

P

Poroshenko Petro. Rikas suklaatehtailija, joka valittiin toukokuisissa vaaleissa Ukrainan presidentiksi. Länsimyönteinen poliitikko, joskaan ei kannanotoissaan niin jyrkkä kuin pääministeri Arseni Jatsenjuk.

R

Rada. Ukrainaksi neuvosto. Nimitystä käytetään Ukrainan parlamentista, jonka täydellisempi nimitys on Verhovna Rada, "korkein neuvosto". Lokakuussa pidetyt vaalit merkitsivät suurvoittoa Eurooppa-mielisille.

S

Savtshenko Nadia. Ukrainalainen lentäjä, joka jäi vangiksi ja vietiin Venäjälle. Hän on viime ajat ollut syömälakossa.

T

Tataarit. Turkinsukuinen kansa, joka on asunut Krimillä jo vuosisatoja ennen slaaveja. Stalin pakkosiirsi tataarit sodan jälkeen Krimiltä, jonne he ovat päässeet palaamaan vasta viime vuosikymmeninä. Tataarit ja etenkin heidän johtajansa ovat vastustaneet Venäjän tekemää Krimin valtausta.

U

Ukrainan kieli. Kuuluu venäjän ja valkovenäjän ohella itäslaavilaisiin kieliin. Kieliä kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla. Ukraina on Ukrainan ainoa virallinen kieli, mutta venäjä on käytössä laajalti sen rinnalla.

V

Venäjä. Maa on tähdännyt siihen, että Ukraina pysyisi sen vaikutuspiirissä. Venäjä on kiistänyt sekaantuvassa sotilaallisesti sotaan, mutta julki on tullut runsaasti päinvastaista näyttöä.

Y

Yhteistyö- eli assosiaatiosopimus. Presidentti Viktor Janukovitshin kaataneet mielenosoitukset alkoivat, kun hän ilmoitti marraskuussa 2013, ettei Ukraina allekirjoita sopimusta EU:n kanssa. Nykyhallinto allekirjoitti sopimuksen viime kesänä.

Z

Zahartshenko Aleksandr. Donetskin kapinallisjohtaja. Zahartshenko ja Luhanskin kapinallisjohtaja Igor Plotnitski ovat Minskissä viime viikolla solmitun rauhansuunnitelman allekirjoittajia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.