Ukrainan uusi hallitus haluaa maan nopeasti Natoon

Ukrainan länsimielisten puolueiden muodostama hallitus pitää Nato-jäsenyyden hakemista tärkeimpänä päämääränään.

Puolueet ovat sopineet, että laki, jolla vahvistetaan Ukrainan hakevan jäsenyyttä, pitää hyväksyä jo vuoden loppuun mennessä.  

Puolueet pääsivät tänään sopuun hallituksen muodostamisesta. Vahva enemmistö mahdollistaa sen, että hallitus voi muuttaa Ukrainan perustuslakia. 

Pääministeri Arseni Jatsenjukin hallituksen tukena on 300 kansanedustajaa. Kaikkiaan parlamentissa on 450 kansanedustajaa.  

Ukrainassa järjestettiin parlamenttivaalit lokakuun lopulla. Vaalit olivat ensimmäiset viime helmikuun vallankumouksen jälkeen

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.