Unelma omasta leipomosta vie ajatukset pois pakolaisuuden traumoista Kolumbiassa

Kolumbiassa on noin kuusi miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Kolumbiaa repivät huumekauppa, raskaasti aseistetut rikollisliigat ja hallituksen ja vasemmistosissien välinen taistelu, vaikka osapuolet käyvät parhaillaan neuvotteluja Kuubassa. MTV:n uutiset kävi kysymässä, miten pakolainen yrittää päästä elämässään eteenpäin.  

Aurinko porottaa lähes 40 asteen armottomuudella. Aasien vetämiä kärryjä kulkee hitaasti pitkin päällystämättömiä katuja. Lavoilla on hedelmiä tai vihanneksia, joita kaupataan rätisevistä megafoneista. 

56-vuotiaalla Crisálida Grandechtilla on kiireettömämpi päivä. Tänään ei tarvitse leipoa aamusta iltaan leipää, kakkuja eikä muita herkkuja, joita myymällä saa maksettua talon vuokraa ja muita kuluja. 

Grandechtin sininen vuokrakoti on Nueva Esperanzan naapurustossa Soledadissa. Se on noin 650 000 asukkaan kaupunki, miljoonakaupunki Barranquillan kyljessä Kolumbian Karibian rannikolla. 

Soledadin raskas taakka

Soledad kantaa raskasta taakkaa. Se on vastaanottanut ehkä suurimman määrän maan sisäisistä pakolaisista, joita on jopa kuusi miljoonaa. Kaupungin asukkaista 65 prosenttia on muualta, käytännössä pakolaisia. Grandecht on yksi heistä.

– Olen ollut pakolaisena 10 vuotta. Olen kotoisin Monteríasta (Pohjois-Kolumbiasta). Olin töissä maatilalla, pidin huolta kanoista, kalkkunoista ja muista eläimistä, joilla ruokittiin tilan työläisiä. Eräänä iltana naamioituneet miehet ilmestyivät paikalle. He antoivat 24 tuntia aikaa lähteä, tai muuten veisivät poikani, ja meidät kaikki tapettaisiin. 

Grandecht kertoo, kuinka siinä tilanteessa tuskin kykeni edes ajattelemaan, onko lähtiessä kengät jalassa vai ei, mitä vaatteita on mukana.

Paluuta maatilalle Monteríaan ei ole, sillä myös sen omistajapariskunta ajettiin pakoon, ja molemmat ovat nyt kuolleet. 

Grandecht ei edelleenkään tiedä, keitä naamioituneet miehet olivat. 

Valtiovalta ei ulotu kaikkialle

Kolumbiassa valtiovalta ei käytännössä ulotu kaikkialle.

Monterían alueella todellista valtaa ja brutaalia väkivaltaa harjoittivat niin kutsutut paramilitaarit, oikeistolaiset ryhmät, jotka usein toimivat paikallisten maanomistajien tai karjankasvattajien laskuun. He myös suojasivat näitä vasemmistolaisten sissien iskuilta. Joillakin heistä oli kytköksiä maan ase- ja poliisivoimiin ja poliittiseen eliittiin. Kuvaan kuului myös huumekauppa.  

Viime vuosikymmenellä paramilitaarit laskivat aseitaan hallituksen rauhanohjelmassa. Osa heistä kuitenkin liittyi erilaisiin rikollisjoukkioihin, jotka yhä kylvävät pelkoa alueella. 

Toisella puolella ovat vuosikymmeniä toimineet vasemmistolaiset Farc:n ja Eln:n sissit, jotka hekin ovat syyllistyneet useisiin julmuuksiin, ja myös huumekauppaan. 

– Tässä on arkisin jälkiruokia, leipää, keksejä, ja muita herkkuja, Grandecht näyttää tyhjää vitriiniään kotinsa hämärässä leipomohuoneessa.

Hän haluaisi virallistaa leipomonsa. Prosessi voi olla pitkä. Monet kokonaiset naapurustot Soledadissa ovat muodollisesti yhä luvattomien asuinpaikkojen kirjoissa. 

– Haluan oman kodin. Ja haluan työllistää muita samassa pakolaisen asemassa olevia, jotka tarvitsevat työtä ja ovat täällä leipomossa kanssani, sanoo Grandecht. Hänen siskonsa asuu Barranquillassa, Grandecht itse huoltaa sisarenpoikaansa Haroldia.

Pakolaisten saama apu riepoo

Paikallisten ja pakolaisten välit eivät aina ole hyvät. Paikallisia riepoo se, että pakolaiset säilyttävät statuksensa ja saavat erilaisia tukia, vaikka olisivatkin saanet työtä ja kodin. Viranomaiset puhuvat myös siitä, että pitkittyvä apuriippuvuus (asistencialismo) passivoittaa. 

Jaloilleen ja elämässä eteenpäin pääsemisessä auttavat myös monet kolumbialaiset ja kansainväliset kansalaisjärjestöt, jotka pyrkivät suoran raha-avun sijaan esimerkiksi tukemaan lasten koulunkäyntiä ja kehittämään aikuisten erilaisia taitoja. 

Kolumbian hallitus ja Farc käyvät parhaillaan Kuubassa rauhanneuvotteluja. Vääntö on vaikeaa, mutta niissä on edistytty. Grandecht uskoo, että rauhansopimus olisi hyvä asia.

– Ei tarvitsisi elää enää pelossa.

Päältä pyyhkäisee helikopteri. Meteli katoaa horisonttiin. Grandechtin silmät kostuvat. Tuskalliset muistot puskevat välillä pintaan.

– Usein haluaa vain unohtaa, ja sitä myös unohtaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.