Unesco: Eroosio uhkaa Afrikan rantoja

Eroosio syö huolestuttavaa vauhtia rantoja Länsi-Afrikassa, varoittaa YK:n kasvatus- tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco tuoreessa raportissaan.

Rantaviiva pakenee paikoin yhdestä kahteen metriä vuodessa Norsunluurannikolla, Gambiassa ja eräissä muissakin Afrikan maissa. Unescon mukaan esimerkiksi Grand-Bassamin kaupunki Norsunluurannikolla uhkaa huuhtoutua mereen. Lisäksi Nigeriassa rantaviiva vetäytyy kohti sisämaata paikoin 20-30 metriä vuodessa, raportissa kerrotaan.

Yhdentoista Afrikan maan edustajat aikovat nostaa asian esiin elokuun lopussa pidettävässä kestävän kehityksen huippukokouksessa Johannesburgissa ja vaatia lisätukea toimiin eroosion hidastamiseksi.

Unescon ja YK:n ympäristöohjelman Unepin tukemassa hankkeessa ovat mukana ovat Norsunluurannikko, Gambia, Ghana, Kenia, Mauritania, Mosambik, Nigeria, Senegal, Seychellit, Etelä-Afrikka ja Tansania.

Ihmisen toiminta nopeuttaa eroosiota. Kerättyjen tietojen mukaan turismi liittyy keskeisesti rantojen vetäytymiseen Seychelleillä, koska muun muassa hiekkarantojen ja suurten laitureiden rakentaminen kuluttavat maaperää. Tilanne on samanlainen myös Gambiassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.