Unicef ei hyväksy katastrofiavun epätasaista jakoa

YK:n lastenjärjestö Unicef varoittaa asettamasta katastrofien ja aseellisten selkkausten uhreja keskenään eriarvoiseen asemaan. Esimerkkinä järjestö mainitsee Kosovon, jonne virtasi apua sen vuoksi, että pakolaisten ahdinko sai erittäin paljon huomiota tiedotusvälineissä. -Tällainen suosiminen on uhka niille lapsille ja äideille, joiden hätä on kaikkein suurin, Unicef sanoo tuoreessa raportissaan.

Unicef aikoo kskittyä ensi vuonna auttamaan lapsia Afganistanissa, Angolassa, Burundissa, Pohjois-Koreassa, Kongossa, Sierra Leonessa, Somaliassa, Sri Lankassa, Sudanissa, Tadzhikistanissa ja Ugandassa. Näiden lisäksi apua annetaan paljon julkisuutta saaneisiin Balkanin maihin, Itä-Timoriin ja Tshetsheniaan.

Viime vuonna Unicef sai kaikkein köyhimpien maiden avustamiseen enimmilläänkin vain 43 prosenttia siitä rahamäärästä, jota se oli pyytänyt kansainväliseltä yhteisöltä. Unicef on useasti vedonnut avunantajamaihin, etteivät nämä antaisi tiedotusvälineiden vaikuttaa avun jakautumiseen, vaan keskittäisivät apunsa pahimmille alueille mm. Afrikkaan.
(MTV3-STT-NTB)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.