Unicefin työntekijä surmattiin Somaliassa

YK:n lastenjärjestön Unicefin työntekijä on murhattu Somaliassa, kertoo järjestö. Somalialainen lääkäri Ayub Sheikh Yerow sai surmansa ja viisi muuta ihmistä haavoittui, kun heidän ajoneuvoaan tulitettiin Jowharin ja Afgoin välisellä tiellä Somalian keskiosassa. Hyökkäys tapahtui keskiviikkona, ja Ayub kuoli eilen sairaalassa hyökkäyksessä saamiinsa vammoihin.

Ayub oli vastuussa Unicefin terveys- ja ravintoprojekteista Somalian keskiosassa. Unicefin mukaan järjestö harkitsee nyt, onko sillä mahdollisuuksia jatkaa Somaliassa. Unicef on ollut yksi harvoja Somaliassa vielä olevia kansainvälisiä avustusjärjestöjä.

Somaliassa ei ole ollut keskushallitusta sen jälkeen kun diktaattori Mohamed Siad Barre kukistui vuonna 1991. Maan eri osia hallitsevat klaanit, jotka taistelevat toisiaan vastaan.
(STT-Reuters-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.