Unkarilta taas uusi keino pakolaisten pysäyttämiseksi: Armeijakin valmistautuu rajalle

Unkarissa armeija on aloittanut harjoituksen, jolla varaudutaan siihen, että armeija kutsutaan avustamaan maan rajavalvonnassa pakolaiskriisin aikana.

– Velvollisuutemme on varmistaa, että Unkaria puolustetaan, sanoi harjoitukseen osallistuva kenraali Tibor Benko paikallisen M1-kanavan uutislähetyksessä.

Unkarin etelärajasta on tullut yksi pakolaisten pääylityspaikoista Eurooppaan. Unkarin rajojen yli on saapunut tänä vuonna jo yli 165 000 pakolaista. Suurin osa heistä pyrkii Itävallan kautta Saksaan.

Eilen satoja pakolaisia murtautui läpi poliisien saartorenkaan Roszkessa lähellä Serbian rajaa. Poliisi joutui tämän jälkeen sulkemaan pääkaupunki Budapestiin johtavan valtatien.

Läheiseen rekisteröintikeskukseen kuljetusta odottaneet ihmiset murtautuivat poliisin saartorenkaan läpi huutaen "ei leireille". Myöhemmin he kuitenkin suostuivat lähtemään Länsi-Unkarissa sijaitsevalle pakolaisleirille.

Vastaavia yhteenottoja poliisin ja pakolaisten välillä on tapahtunut ympäri Unkaria.

Unkari piikkilangoitti hiljattain 175 kilometriä Serbian-rajaansa, mutta se ei ole estänyt pakolaisten saapumista. Unkari rakentaa parhaillaan uutta nelimetristä raja-aitaa EU:n vastalauseista huolimatta.

Armeijalähteiden mukaan Unkarin armeijan joukot alkoivat eilen valmistautua työskentelemään rakennustöissä.

Maan hallituksen mukaan aidan tulisi olla valmis lokakuun lopussa tai marraskuun alussa. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.