Unkarin epätoivoinen tilanne: "Täällä ei vuosiin viljellä yhtään mitään"

MTV3:n kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen kertoo Unkarin ympäristötilanteen olevan epätoivoinen alueella, jossa alumiinitehtaan jätepato murtui maanantaina.

Pato murtui Länsi-Unkarissa, ja ympäristöön on levinnyt myrkyllistä ja syövyttävää lietettä. Unkarin uutistoimisto MTI:n mukaan liete on jo saavuttanut Tonavan.

- Maatalous pysähtyy alueella kokonaan - täällä ei vuosiin voi viljellä yhtään mitään, sanoo Nurminen.

Nurminen arvioi tähän mennessä mainittujen avustussummien olevan liian pieniä kattamaan kuluja.

- On puhuttu muutamasta kymmenestä miljoonasta eurosta. On vaikea kuvitella, että sellaisella summalla saataisiin tuhot korjattua. Kun muistelee kymmenen vuoden takaista myrkkyvuotoa Romaniassa, oli siinäkin lopulta suurista summista kysymys.

MAL Zrt -yhtiön alumiinitehtaan turma sattui Ajkan kaupungissa, noin 160 kilometriä pääkaupungista Budapestistä lounaaseen.

Ympäristöjärjestö Greenpeace vaatii alumiinitehtaalle rangaistuksia rikkomuksista.

- Täällä on vasta aloitettu syiden etsiminen. Toistaiseksi MAL-alumiinitehdas on ollut aiheesta vähäsanainen, kertoo Tapio Nurminen.

Katso Tapio Nurmisen puhelinhaastattelu: (Huomenta Suomi 7.10.2010)

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.