Unkarin järkyttynyt pääministeri: Näinkö käy, kun kaikki on kunnossa?

Myrkyllisen lietteen alle jääneessä Kolontarin kylässä vieraillut Unkarin pääministeri Viktor Orban pyytää kansainväliseltä yhteistöltä apua ekokatastrofiin.

-Tarvitsemme ennen kaikkea tietoa ja kokemusta tällaisista katastrofeista, koska tämä on Unkarissa ensimmäinen kerta kun tällaista tapahtuu, Orban sanoo.

Järkyttynyt pääministeri sanoo ymmärtävänsä asukkaita, joiden luottamus viranomaisiin on mennyt. Orbanin mukaan alumiinitehtaassa oli kaksi viikkoa sitten suoritettu tarkastus, joista tehdyt viralliset raportit toteavat kaiken olleen kunnossa.

- Näinkö käy, kun kaikki on kunnossa? Ihmiset tuntevat elävänsä vaarassa, Orban sanoo.

Pääministeri pitää yhtäläisessä vastuussa katastrofiin sekä alumiiniyhtiötä että valtion valvontaelimiä. Hän ihmettelee miksi maan hyvä valvontajärjestelmä ei toiminut.

- Jos onnettomuus olisi tapahtunut yöllä, kukaan ei olisi selviytynyt hengissä, hän toteaa.

Pääministeri Orban aikoo henkilökohtaisesti käynnistää ulkomailla asuviin unkarilaisiin kohdistettavan varainkeräyskampanjan. Tarkoituksena on perustaa rahasto katastrofin uhrien auttamiseksi.

- Toivon, että ulkomailla asuvat rikkaat unkarilaiset auttaisivat täällä eläviä köyhiä maanmiehiään.

(MTV3 - RTLKlub)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.