Unkarin pääministeri: Myrkkyvuodon syynä ehkä inhimillinen virhe

Unkarin pääministerin Viktor Orbanin mukaan alumiinitehtaan myrkkyvuoto on saattanut johtua inhimillisestä erehdys. Orbanin mukaan toistaiseksi ei ole mitään viitteitä siitä, että onnettomuus olisi johtunut ympäristöstä, kuten esimerkiksi sääolosuhteista.

Pääministeri kertoi tiedotustilaisuudessa, että punaisen mudan peittämällä turma-alueella ei ole vaaraa säteilystä.

Unkari on julistanut hätätilan kolmeen piirikuntaan sen jälkeen, kun MAL Zrt –yhtiön alumiinitehtaan lietealtaan pato murtui eilen. Siitä lähtien tehtaalta on vuotanut tuhansia tonneja myrkyllistä ja syövyttävää lietettä, jota on tulvinut lähialueen kyliin. Pahimmillaan jäteaalto on ollut parin metrin korkuinen.

Viranomaisten mukaan kuolleita on ainakin neljä ja kuusi ihmistä oli kateissa. Loukkaantuneita on yli 120, joista osa on saanut vakavia vammoja. Monet loukkaantuneista kärsivät palovammoista ja silmäoireista.

Kuolonuhrien joukossa oli muun muassa vuoden ikäinen tyttö ja hänen 3-vuotias veljensä. Jäteaalto iski lasten kotiin alle kilometrin päässä turmatehtaalta.

- Tämä on ekologinen katastrofi, sanoi Unkarin ympäristöministeriön valtiosihteeri Zoltan Illes vieraillessaan onnettomuuspaikalla. Hän piti vuotoa Unkarin kemianteollisuuden historian pahimpana onnettomuutena.

Tehdas joutui lopettamaan tuotannon

Onnettomuustehdas oli tiettävästi jatkanut toimintaansa jätevuodon jälkeenkin. Valtiosihteeri Illes ilmoitti, että tehdas sai tänään määräyksen lopettaa tuotantonsa viipymättä.

Tehdas kertoo aloittaneensa jätealtaan korjaustyöt, jotta uusia vuotoja ei pääsisi syntymään.

Tutkijat varoittavat, että liete voi saastuttaa maaperän ja kasvuston sekä tuhota kalakannat, jos lietettä päätyy alueen vesistöihin.

Sisäministeri Sandor Pinter totesi illalla, että alueen juomavesi ei ole ainakaan toistaiseksi saastunut. Ruosteenvärinen myrkyllinen liete sisältää muun muassa useita raskasmetalleja, kuten lyijyä. Se on myös matalasti radioaktiivista.

Pelastustyöntekijät yrittivät ohjata lietettä pois asutuilta alueilta sekä estää sitä päätymästä vesistöihin. Myös armeijan helikopterit osallistuivat pelastustöihin.

Onnettomuus sattui Länsi-Unkarissa Ajkassa Veszpremin alueella noin 160 kilometrin päässä Budapestista länteen.

(MTV3 - Reuters - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.