Unkarissa taisteltiin haudankaivuun kansallisesta mestaruudesta – ”Minusta kilpailu ei ole makaaberi”

Unkarissa taisteltiin viime perjantaina haudankaivuun kansallisesta mestaruudesta. Debrecenin kaupungissa järjestettyjen kisojen tarkoituksena oli houkutella nuoria haudankaivajan ammattiin ja parantaa haudankaivajien mainetta, kertoo BBC.

Kilpailuun osallistui 18 kahden hengen joukkuetta, joiden suorituksia arvioitiin nopeuden ja tyylin perusteella. Nopein joukkue suoriutui määräysten mukaisen hautapaikan kaivamisesta vain puolessa tunnissa.

Kaikki joukkueet saivat käyttöönsä samat haudankaivajan perustyökalut: lapiot, haravat, kirveet ja hakut. Tehtävänä oli kaivaa kaksi metriä pitkä, 80 senttiä leveä ja noin puolitoista metriä (160 senttiä) syvä hautapaikka.

– Meidän ei tarvinnut valmistautua tähän erikoisemmin, sillä teemme tätä päivittäin, läheisestä Hosszupalyin kylästä kisaamaan tullut Jonas kertoi uutistoimisto Reutersille.

– Tämä on hyvää maata. Melko pehmeää ja kosteaa. Juuri oikeanlaista kilpailua ajatellen, hän lisäsi.

Jokaisella kisaan osallistuneella tiimillä oli oma tekniikkansa. Osa joukkueista kaivoi kuoppaa kahden miehen voimin yhtä aikaa. Toiset tavoittelivat nopeinta aikaa jakamalla työtehtävät: kun toinen miehistä kaivoi kuoppaa, toinen kasasi multaa siisteihin kasoihin hautapaikan ympärille.

– Minusta kilpailu ei ole makaaberi. Tämä on ammatti ja kollegat, jotka ahkeroivat kilpailussa tänään ovat ylpeitä ja ansaitsevat kunnioituksemme, Unkarin haudankaivajien liiton apulaispuheenjohtaja Zoltan Juracsik kertoi Reutersin haastattelussa.

Järjestäjien mukaan kilpailun on tarkoitus kohentaa haudankaivajien mainetta ja houkutella nuoria miehiä ammattiin. Unkarissa haudankaivajista on pulaa etenkin ahtailla ja pienillä hautausmailla, joilla pienetkään kaivinkoneet eivät mahdu liikkumaan.

Haudankaivajien työtä uhkaa työvoiman puute. Yhä useammat valitsevat polttohautauksen ja nuorten kiinnostus fyysistä työtä kohtaan on vähentynyt.  

– Työn vaikein osuus on surijoiden kohtaaminen. Se on kuitenkin hyvä työ työkavereiden ja mukavan työympäristön ansiosta, kertoi kilpailussa menestynyt Laszlo Toth.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.