Unkarissa uskotaan EU:hun

EU:n kannatus Unkarissa on edelleen korkealla. Viimeisimmän mielipidetiedustelun mukaan yli 60 prosenttia unkarilaisista kannattaa maan liittymistä unioniin.

Unkarin lippu

Valtaosa uskoo talouskasvun edelleen voimistuvan EU:n myötä. EU-odotuksia selvitelleen mielipidemittauksen mukaan unkarilaiset uskovat palkkojen nousevan nopeasti EU-tasolle ja elintason paranevan huomattavasti.
Unkarin tilastollinen keskipalkka on alle 2000 markkaa kuukaudessa. Minimipalkka on 25 000 forinttia eli noin 625 markkaa. Äskettäin sitä ehdotettiin korotettavaksi 1000 markkaan. Julkisen alan työntekijöistä suuri osa työskentelee lähes minimipalkalla.

Unkarilaiset uskovat myös, että EU-jäsenyys lisää heidän työ- ja matkustusmahdollisuuksiaan ja että yleinen turvallisuus maassa lisääntyy. EU-jäsenyyttä kannattavat uskovat unionin jäsenetujen olevan kolme kertaa suuremmat kuin haitat. Mikäli kansanäänestys EU:hun liittymisestä järjestettäisiin nyt, niin 65 prosenttia unkarilaisista kävisi äänestämässä. Unkarin hallituspiireissä pelätään, että EU-innostus kansan parissa vähenee, mikäli liittymisajankohta siirtyy vuosilla hallituksen markkinoimasta vuoden 2003 alusta. Kansanäänestys liittymisestä on tarkoitus pitää 6-8 kuukautta ennen EU:hun liittymistä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.