Upin tutkija: Ranskan äärioikeisto saa iskuista tuulta purjeisiin

Pariisin eilinen terrori-isku luo Ranskan äärioikeistolle tuulta purjeisiin, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Sinkkonen.

Sinkkosen mukaan lyhyellä aikavälillä mediat todennäköisesti reagoivat hyökkäykseen sananvapautta vastaan julkaisemalla esimerkiksi surmattujen piirtäjien piirroksia.

Pidemmällä aikavälillä mediassa työskentelevät voivat kuitenkin päätyä itsesensuuriin, koska työ voi johtaa ääritilanteessa kuolemaan.  

Eilisessä iskussa Charlie Hebdo -satiirilehteen kuoli 12. Parinkymmenen ihmisen on kerrottu haavoittuneen.  

Sinkkosen mukaan terrori-isku puhaltaa Ranskan äärioikeistolle tuulta purjeisiin.

Sinkkonen sanoo, että Ranskassa maahanmuuttovastaisuus on ollut kasvussa, ja äärioikeistolainen Front National saa iskuista lisävirtaa toimintaansa. Sinkkonen ei usko, että iskujen vuoksi Ranskan poliisin valtuuksia laajennetaan mainittavasti.

- Poliisilla on jo nyt laajat terrorisminvastaiset oikeudet, ja se pystyy esimerkiksi estämään kansalaisiaan matkustamasta Syyrian taistelualueille, hän kertoo.  

Sinkkosen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että poliisin etsimillä veljeksillä on ollut yhteyksiä ääri-islamilaisiin liikkeisiin. Toinen veljeksistä sai vankilatuomion vuonna 2008, koska oli pyrkinyt rekrytoimaan ranskalaismiehiä taistelemaan Irakiin.  

- Nyt voi herätä debatti siitä, miksi mies ei saanut pidempää vankilatuomiota ja miksi veli oli vapaana, Sinkkonen sanoo.  

Sinkkonen arvioi, etteivät iskut vaikuta Ranskan politiikkaan äärijärjestö Isisiä vastaan, koska Ranska on jo laajasti mukana Yhdysvaltain johtamassa taistelussa. Julmaotteinen Isis on vallannut laajoja alueita Irakissa ja Syyriassa.  


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.