Mainos

USA antaa Israelille miljardien sotilasapua

Yhdysvallat on luvannut antaa Israelille ensi vuonna sotilaallista tukea 2,16 miljardia euroa, kertoi Yhdysvaltain ulkoministeriö.

Avun määrästä sovittiin Yhdysvaltain ja Israelin viranomaisten tapaamisissa viime viikolla, sanottiin ministeriön tiedotteessa.

Ministeriön mukaan Yhdysvallat on täysin tietoinen niistä vaaroista, jotka Israelia uhkaavat alueella tapahtuvan asevarustelun seurauksena ja haluaa edelleen ylläpitää ja tehostaa Israelin turvallisuutta.

Yhdysvaltain kongressin on vielä hyväksyttävä sotilastuki.

Yhdysvallat on tukenut Israelia voimakkaasti. Sotilastuen lisäksi Israel saa taloudellista apua, jonka määrä tänä vuonna oli yli puoli miljardia euroa.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.