USA:n ex-presidentti Jimmy Carter kiittelee Suomea

Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter puhkesi lähes ylistyssanoihin kiitellessään Suomen halua rakentaa rauhaa maailmaan.

- Maailmassa pitäisi olla enemmän Suomen kaltaisia maita. Maita, joissa esimerkiksi ihmisoikeudet toteutuvat, Carter summasi myöhään tiistai-iltana Yhdysvaltain aikaa.

MTV:n uutiset kysyi presidentiltä Atlantassa järjestetyssä seminaarissa, mitä mieltä hän on Suomen aikeista tähdätä rauhanvälityksen suurmaaksi.

Presidenttiuransa jälkeen ihmisoikeushankkeisiin ja rauhanrakentamiseen keskittynyt Carter pitää Suomea tässä roolissa sen verran uskottavana, että Yhdysvalloillakin olisi presidentin mielestä paljon opittavaa pieneltä maalta.

- Meidän amerikkalaistenkin pitäisi pystyä mainostamaan itseämme rauhan ja oikeuden etsijänä. Mutta emme voi, meillä on Guantanamon vankileiri, ja olemme sitoutuneita sotiin, Carter summaa.

Carter näkee Suomen myös maana, jossa poliitikko voi jopa kalastaa ääniä sillä, että haluaa irrottaa valtion budjetista enemmän rahaa ulkomaille menevään apuun.

- Voimmeko tehdä niin Amerikassa? naurahtaa Carter.

Täysin ainutlaatuisena maana presidentti ei kuitenkaan Suomea pidä, sillä rauhan ja oikeuksien edistäjiksi hän listaa myöhemmin puheessaan myös muun muassa Ruotsin ja Tanskan.

Muun muassa Suomen ulkoministeriö on ehdottanut Suomen aktiivista ajamista rauhanvälityksen suurvallaksi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.