USA:n Fergusoniin julistettiin poikkeustila mellakoiden takia

Yhdysvaltalaiseen Fergusonin kaupunkiin on julistettu poikkeustila mellakoinnin vuoksi.

Missourin osavaltion kuvernööri määräsi osaan kaupunkia ulkonaliikkumiskiellon.  

Fergusonin levottomuudet alkoivat noin viikko sitten, kun poliisi ampui nuoren aseettoman mustan miehen. Tilanne kärjistyi uudelleen eilen, kun viranomaiset julkistivat videon, jossa poliisin surmaama mies yhdistettiin hetki ennen ampumista tehtyyn myymälävarkauteen. Nuorukaisen perheenjäsenet syyttävät poliisia uhrin mustamaalaamisesta.  

Fergusonin poliisipäällikkö myönsi, ettei nuorukaisen viime viikon lauantaina ampunut poliisi edes tiennyt ryöstöepäilystä. Nuorukainen pysäytettiin, koska hän käveli keskellä autotietä.  

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on aloittanut laajan tutkinnan tapahtuneesta.  

  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.