USA:n Kerry ärähtää taas: "Ukrainan tilanne horjuu Putinin takia"

Yhdysvaltain ulkoministeri syyttää Venäjän presidentti Vladimir Putinia Ukrainan tilanteen horjuttamisesta.

Ulkoministeri John Kerryn mukaan Venäjä ja Itä-Ukrainan kapinalliset eivät ole noudattaneet tulitaukosopimuksen ehtoja.

Yhdysvaltain eturivin poliitikot ovat moittineet entistä kovasanaisemmin Putinia ja Venäjän ministereitä tällä viikolla.

Kerry sanoi aiemmin, että Venäjän johto on valehdellut hänelle päin naamaa. Ulkoministerin mukaan Venäjä valehtelee kiistäessään venäläisen kaluston ja sotilasjoukkojen läsnäolon Itä-Ukrainassa.

Kerry toisti uhkauksensa pakotteiden koventamisesta Venäjää vastaan.
Putin on puolestaan uhannut, että kaasutoimitukset Ukrainaan voidaan katkaista, jollei se pysty maksamaan laskua. Tämä aiheuttaisi ongelmia myös Ukrainan kautta kulkeville kaasutoimituksille Eurooppaan.

Putin sanoi näkevänsä kansanmurhan piirteitä siinä, että Ukraina kieltäytyy toimittamasta kaasua Luhanskin ja Donetskin separatistialueille.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.