USA:n kouluampuminen järkyttää – "teko oli katala"

Useat maailman johtajat ja pääministerit ilmaisivat tänään surunvalittelunsa Yhdysvaltain Connecticutin kouluampumisen uhrien perheille.

YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin mukaan teko oli katala ja ajattelematon etenkin, kun se kohdistui pieniin lapsiin. Surunvalittelijoiden joukossa olivat EU:n ulkoministeri Catherine Aston ja komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso.

– Nuorten elämät, jotka olivat täynnä toivoa, on tuhottu, Barroso totesi lausunnossaan.

Niin ikään Britannian pääministeri David Cameron lohdutti perheenjäseniä ja iskussa haavoittuneita.

– On sydäntä särkevää ajatella heitä, joilta vietiin lapsi, jolla oli koko elämä edessään.

Kaksikymmentävuotias mies ampui perjantaina 20 lasta ja 7 aikuista sekä kuoli itse ala-asteen koulussa, jossa on myös lasten päiväkoti. Nuorimmat lapset ovat viisivuotiaita ja vanhimmat kymmenen.

Uutistoimisto AFP:n mukaan mies tappoi äitinsä kotonaan ennen kuin saapui koululle. Kahden koululaisen kerrotaan kuolleen vammoihinsa sairaalassa.

Vielä on epäselvää, tappoiko ampuja itsensä vai kuoliko hän poliisin luoteihin. Teon motiivi ei heti ollut selvillä.

(MTV3 - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.