USA:n taistelujoukot lähtivät Irakista

Viimeiset Yhdysvaltain taistelujoukot ovat lähteneet Irakista. Heidän lähtönsä jälkeen maahan jää vielä 50 000 amerikkalaissotilasta.

Jäljelle jäävien tehtävä on kouluttaa Irakin turvallisuusjoukkoja ja avustaa terrorismin vastaisissa operaatioissa. Sotilaiden on määrä lähteä Irakista ensi vuoden loppuun mennessä.

Asiantuntijoiden mukaan amerikkalaisten lähtö jättää Irakiin sotilaallisen tyhjiön. Vaikka Irakin armeijalla on liki 220 000 sotilasta, sekä koulutus että aseistus ovat vielä lapsenkengissä.

Yhdysvaltojen johtama hyökkäys syöksi vallasta Irakin johtajan Saddam Husseinin yli seitsemän vuotta sitten.

Amerikkalaissotilaiden määrä Irakissa on pudonnut lähes 100 000:lla sen jälkeen, kun Barack Obama aloitti Yhdysvaltain presidenttinä viime vuoden tammikuussa.

(MTV3 - STT - DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.