Mainos

USA väittää Venäjän taas häirinneen asevoimia Itämerellä

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon sanoo venäläisen Su-27-hävittäjän häirinneen Yhdysvaltain ilmavoimien lentokonetta Itämeren yllä.  

Tapaus sattui Pentagonin mukaan torstaina kansainvälisessä ilmatilassa Itämeren yllä. Venäläinen hävittäjä häiritsi Yhdysvaltain tiedustelukonetta Pentagonin mukaan "vaarallisella ja epäammattimaisella tavalla".  

Pentagonin mukaan RC-135-mallinen yhdysvaltalaiskone ei missään vaiheessa käynyt Venäjän ilmatilassa ja oli rutiinilennolla.  

Pentagonin mukaan torstain tapaus aiheutti mahdollisen vaaran molempien koneiden miehistöille.  

– Lisäksi yhden pilotin vaarallinen ja epäammattimainen toiminta saattaa tarpeettomasti lisätä jännitteitä maiden välillä, Pentagonin edustaja Laura Seal sanoi.

Itämerellä useita kiistatilanteita

Viimeksi Venäjän ja Yhdysvaltain välillä oli erimielisyyttä Itämeren alueen tapahtumista alkuviikosta.  

Maanantaina kahden venäläiskoneen kerrottiin lentäneen parikymmentä kertaa Yhdysvaltain USS Donald Cook -hävittäjäaluksen yli Itämerellä.  

Tiistaina kaksi samanlaista konetta lensi aluksen läheltä toistakymmentä kertaa ja myös helikopteri kävi kiertämässä alusta. Lisäksi venäläinen Su-24-rynnäkkökone lensi aluksen yli vain yhdeksän metrin korkeudella.  

Venäjän mukaan koneet tekivät testilentoja ja noudattivat kaikkia turvamääräyksiä. Yhdysvalloissa tilannetta on tulkittu hyökkäyssimulaatioksi.

Katso videolta alkuviikon tapahtuma:



Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.