Useita kuollut yhteenotoissa Kolumbiassa

Ainakin kahdeksan ihmistä on saanut surmansa vasemmistokapinallisten ja oikeistolaisten puolisotilaallisten ryhmien yhteenotoissa Medellinin kaupungissa Kolumbiassa, kertoi maan poliisi.

Taistelut käytiin kaupungin länsipuolen tiheään asutulla ja köyhällä asuinalueella. Yhteenottojen syynä olivat kiistat eri ryhmien vaikutuspiireistä. Poliisi kertoi yrittävänsä palauttaa järjestyksen kaupunkiin.

Aiemmin eilen poliisi kertoi vasemmistosissien siepanneen viikonlopun aikana 27 ihmistä maan pohjoisosassa. Kiväärein aseistetut sissit pysäyttivät kalastusmatkalla olleen 80 hengen ryhmän, ja valitsivat heistä 27 mukaansa ja päästivät loput lähtemään.

Sissit pakenivat paikalta vankeineen veneillä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.