Useita poliiseja kuollut Kiovassa – yli sata loukkaantunut

Ukrainan poliisin mukaan ainakin kuusi poliisia on ammuttu kuoliaaksi Kiovan mielenosoituksissa tiistain aikana. 

Kaikkiaan mielenosoituksen kuolonuhreja on poliisin mukaan nyt 18.

Lisäksi useita poliiseja on haavoittunut luodeista ja yli sata loukkaantunut muuten.

Poliisi alkoi illalla työntää mielenosoittajien rintamaa syvemmälle Itsenäisyysaukiolle, joka on toiminut hallituksen vastaisten mielenosoittajien keskuspaikkana.

Alue on liekehtinyt illan aikana valtavana tulimerenä, mielenosoittajat ovat laulaneet Ukrainan kansallishymniä.

Myös kaksi panssariajoneuvoa on liikkunut kohti mielenosoittajia, jotka heittelevät niitä palopommeilla. 

Väkivaltaisuudet levisivät eilen myös Länsi-Ukrainaan. Mielenosoittavat valtasivat poliisiasemia ja hallintorakennuksia ainakin Lvivissä ja Ivano-Frankivskissa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.