Useita vauvoja kuollut hinkuyskään Kaliforniassa

Kaliforniassa jo ainakin yhdeksän vauvaa on kuollut hinkuyskään. Viranomaisten mukaan osavaltiossa riehuva hinkuyskäepidemia on pahin viiteen vuoteen.

Australia antoi tänään varoituksen Yhdysvaltoihin matkustaville kansalaisilleen epidemian vuoksi. Yhdysvaltain tartuntatautiviraston mukaan matkustamista Kaliforniaan ei tarvitse välttää, mikäli matkailijan rokotukset ovat ajan tasalla.

Bakteerin aiheuttaman hinkuyskä tarttuu pisaratartuntana. Laajamittaisista rokotuksista johtuen hinkuyskä on vaarallinen yleensä vain pienillä lapsilla. Rokottamattomalle hinkuyskä voi olla hengenvaarallinen.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.