Uskomaton huijaus: Floridalainen valelääkäri olikin 18-vuotias teini

Floridassa on paljastunut poikkeuksellisen röyhkeä valelääkäritapaus. 18-vuotias teinipoika Malachi Love-Robinson ehti esiintyä pitkään lääkärinä, ottaa potilaita vastaan valkoiseen takkiin pukeutuneena omalla vastaanotollaan sekä paikallisessa sairaalassa ja huijata eri tavoin liki kuusituhatta dollaria iäkkäiltä asiakkailta.

Hän esiintyy myös varsin uskottavan näköisillä perhesuunnittelukeskuksen nettisivuilla lääketieteen tohtorina. 

Floridalaisen teinipojan Malachi Love-Robinsonin tiedotustilaisuus pidätyksen jälkeen on asiallisuudessaan tyrmistyttävä. Hän puhuttelee vakavasti medioita ja valittelee kohtaamaansa ikävää julkisuutta. 

– Haluan aivan aluksi sanoa että olen syvästi murheissani ja hieman loukkaantunut joistakin kohtaamistani asioista, Love-Robinson aloittaa.

– Tahdon yhteisömme tietävän, että kyse ei ole lääkärinä esiintymisestä vaan yhteisön auttamisesta. Monet ovat nähneet asian eri valossa, ja he ovat sanoneet paljon. Se sopii minulle - jokaisella on oikeus mielipiteeseen, Malachi lausuu. 

"En esitä olevani lääkäri"

Viranomaisten mukaan Love-Robinson onnistui vaikuttamaan hämmästyttävän aidolta lääketieteen tohtorilta nuoresta iästään huolimatta.

Hänellä oli toimisto, jossa hän otti potilaita vastaan valkoinen takki yllään ja stetoskooppi kaulassaan. Hän myös liikkui paikallisen sairaalan käytävillä lääkärin asuun pukeutuneena.  Toiminta alkoi Love-Robinsonin ollessa vain 17-vuotias. 

Lääkäri hän ei tietenkään ole, ja pidätyksensä jälkeen hän on vakuuttanut ettei sitä yrittänytkään väittää.

– En esitä olevani lääketieteen tohtori. Nämä epäilyt ja syytteet loukkaavat minua, hän sanoo.

Väite on käsittämätön, sillä nuorukaisella on edelleen nähtävillä myös nettisivut, joilla hän esiintyy kuvan kera nimellä Dr. Malachi A. Love-Robinson PhD eli lääketieteen tohtori Malachi A. Love-Robinson.

Hänen esittelytekstissään häntä kuvaillaan kokeneeksi lääketieteen tohtoriksi ja yhtiönsä toimitusjohtajaksi, joka on erikoistunut "ihmisruumista säätelevien luonnonlakien mukaisiin hoitoihin". Hänen metodeihinsa kuuluvat muun muassa valoterapia, yrtit, psykoterapia, sähköhoidot sekä erilaiset manipulaatiohoidot.

Love-Robinsonin potilaisiin lukeutui mm. 86-vuotias nainen, jonka vatsasairauden hoidosta valelääkäri laskutti 3500 dollaria. Hän varasti lisäksi hoitojen yhteydessä shekkejä, joilla hän rahasti myöhemmin 2800 dollaria. Hän sai myös potilaan luovuttamaan itselleen tämän lompakon ja kotiavaimet kun potilas vietiin ambulanssilla sairaalaan. 

Valelääkäri jäi lopulta kiinni tehtyään terveystarkastuksen siviiliasuiselle poliisille. Häntä odottavat nyt muun muassa syytteet omaisuusrikoksista sekä lääkärintoiminnasta ilman lääkärinlupaa.

Love-Robinson vapautui tänään odottamaan oikeudenkäyntiä 21 000 dollarin takuusummaa vastaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.