Uusi skandaali horjuttaa Britannian työväenpuoluetta

Britannian työväenpuolue erotti eilen määräajaksi parlamenttiryhmästään kolme väärinkäytöksistä epäiltyä entistä ministeriä. Heidän epäillään olleen valmiita käyttämään poliittista asemaansa rahaa vastaan vastoin parlamentin sääntöjä.

Channel Four -tv-kanava esitti alkuviikosta dokumentin, jossa salaa kuvatut poliitikot lupasivat käyttää vaikutusvaltaansa rahaa vastaan amerikkalaisyrityksen lobbarina esiintyneelle toimittajalle.

Väärinkäytöksestä epäillyt poliitikot ovat kiistäneet syyllistyneensä moitittavaan toimintaan. Epäiltyjen joukossa ovat muun muassa entinen puolustusministeri Geoff Hoon sekä entinen liikenneministeri Stephen Byers.

Byers kertoi ohjelmassa, että hänet voisi palkata 5 000 punnalla (5500 eurolla) päivässä. Summalla pääsisi tapaamaan ministereitä, saisi käsiinsä hallituksen salaisia tietoja ja neuvoja siitä, mitä asioita pitäisi ajaa.

Hoon olisi myynyt palveluksiaan 3 000 punnalla päivässä.

Opposition konservatiivisen puolueen johtaja David Cameron vaati tuoreeltaan hallitusta tutkimaan asiaa.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.