Uutistoimisto: Manipuloidut kuvat Fidel Castrosta tuhotaan

Yhdysvaltalainen uutistoimisto Associated Press (AP) ilmoittaa poistavansa kuva-arkistostaan Kuuban entisestä johtajasta Fidel Castrosta julkaistuja, digitaalisesti muunneltuja kuvia.

AP toteaa, että alun perin Kuuban valtion julkaisemista kuvista on poistettu kuvankäsittelyohjelmalla Castron, 87, käyttämä kuulolaite.

AP:n mukaan digitaalisesti manipuloidut kuvat rikkovat uutistoimiston käytäntöjä.

 - Ei ole hyväksyttävää, että virallisista uutiskuvista poistetaan osia tai elementtejä, toteaa AP:n varatoimitusjohtaja Santiago Lyon BBC:n mukaan.

BBC:n sivuilla on esimerkki kuvasta, jonka AP väittää olevan manipuloitu.

Uutistoimisto linjaa, että sen julkaisemien kuvien on heijasteltava todellisuutta. Niistä ei saa poistaa eikä niihin saa lisätä elementtejä jälkikäteen.

Kuuba ei ole kommentoinut yhdysvaltalaisuutistoimiston tiedonantoa.

Lähes 50 vuotta Kuubaa johtanut Fidel Castro on pitänyt matalaa profiilia sen jälkeen, kun hän siirsi vallan veljelleen Raul Castrolle vuonna 2006.

Tammikuussa hän esiintyi julkisesti ensimmäisen kerran yhdeksään kuukauteen.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.