Mainos

Uutistoimisto: Venäjä halusi aggressiivisesti kääntää vaalit Trumpin hyväksi – jäljet johtavat Putiniin

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien USA:n viranomaislähteiden mukaan Venäjän hallitusta lähellä oleva ajatushautomo kehitti suunnitelman, jonka tarkoitus oli kammeta Donald Trump Yhdysvaltojen presidentiksi.

Reutersin mukaan kyseinen ajatushautomo on Venäjän presidentin Vladimir Putinin käskynalaisuudessa. Järjestöä johtavat Putinin nimittämät tiedusteluun erikoistuneet virkamiehet.

Uutistoimistojen lähteet perustavat tietonsa kahteen luottamukselliseen asiakirjaan, jotka he olivat saaneet haltuunsa ajatushautomolta. He eivät suostu kertomaan, miten USA tiedustelu sai asiakirjat itselleen.

Dokumenteista paljastuu, että Venäjä yritti puuttua hyvin intensiivisesti viime marraskuussa pidettyihin USA:n presidentinvaaleihin. Strategia oli käydä aktiivista infosotaa, jotta USA:n johtoon saataisiin Venäjälle oletusarvoisesti myötämielisempi johtaja eli Trump.

Ajatushautomo suositteli Kremlille propagandakampanjaa sosiaalisessa mediassa. Lisäksi Venäjän valtiollinen media valjastettaisiin yritykseen kääntää yhdysvaltalaisäänestäjien päät Trumpin suuntaan tekemällä hänestä juttuja positiiviseen sävyyn. 

Clintonia vastaan hyökättiin

Venäjällä tiedostettiin, että Hillary Clinton oli vaalien selkeä ennakkosuosikki ja strategiaa päätettiinkin muuttaa. Trumpin rummuttamisen sijaan Venäjä halusi vahingoittaa Clintonin mainetta ja kyseenalaistaa USA:n vaalijärjestelmän uskottavuuden. 

Reutersin haastattelemien lähteiden mukaan asiakirjat olivat keskeisessä roolissa presidentti Barack Obaman hallinnon syytöksissä siitä, että Venäjä käynnisti valeuutiskampanjan Trumpin hyväksi ja kyberhyökkäyksiä demokraattista puoluetta vastaan. 

– Putinilla oli selkeä tavoite ja hän pyysi ajatushautomoa laatimaan suunnitelman, yksi haastatelluista väittää.

Trump on aiemmin sanonut, että Venäjän toimet eivät vaikuttaneet vaalien lopputulokseen. Käynnissä oleva tutkinta ei ole toistaiseksi tuonut ilmi tietoja siitä, että Trump olisi tehnyt yhteistyötä Venäjän kanssa vaalituloksen muuttamisesta kummallekin suotuisaksi.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.