Piiritys paljasti kylmäävän aikeen – terroristit suunnittelivat uutta iskua Pariisiin

Uutistoimisto Reutersin mukaan terroristeilla oli uusi suunnitelma iskeä Pariisissa. Poliisilähteiden mukaan suunnitelmana oli iskeä Pariisin laidalla olevaan liikekaupunki La Défenseen.

– Poliisit etsivät terroristeja, jotka suunnittelivat uutta iskua, tutkintaa lähellä oleva lähde kertoo Reutersille.

Ranskan sisäministeri ei ole vahvistanut tietoa.

Viranomaistietojen mukaan poliisi etsi pääepäiltyä, Abdelhamid Abaaoudia tänäisessä piirityksessä. Piiritys kesti kahdeksan tuntia ja on vielä epävarmaa, löysikö poliisi Abaaoudin. Piirityksessä pidätettiin seitsemän ihmistä, joista kolme vedettiin ulos piiritetystä asunnosta.

– On mahdotonta vielä kertoa, keitä on pidätetty, kertoo syyttäjä Francois Molins

Itsensä räjäyttänyt nainen pääsuunnittelijaksi epäillyn serkku

Ranskalaisen televisiokanavan BMFTV:n tietojen mukaan poliisi olisi päässyt terroristien jäljille seurattuaan iskujen pääsuunnittelijaksi epäillyn Abaaoudin serkkua.

Poliisi oli valvonut useita alueen rakennuksia eilisestä alkaen. Naisen uskottiin olleen yhteydessä serkkuunsa ja majoittavan tätä asunnossaan. Hän ohjasi poliisit lopulta oikeaan osoitteeseen.

Poliisin operaatio asuntoon alkoi aamuyöllä. Ensin asuntoon lähetettiin poliisikoira, joka kuoli heti. Ennen kello kuutta paikallista aikaa kyseinen nainen räjäytti itsensä.

Pariisissa piiritetystä talosta on löytynyt aseita, räjäytysvöitä ja muita terrorismiin käytettäviä välineitä. AFP:n mukaan poliisin rikospaikkatutkijat ei kuitenkaan vielä ole päässeet tutkimaan asuntoa. 

Uutista päivitetty 18.11. klo 17:27: Nostettu kärkeen terroristien uusi, mahdollinen suunnitelma. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.