Uutta tietoa Ruotsin kouluhyökkääjästä: Kypärän alta paljastui meikkiä ja glitteriä

Hyökkääjä oli meikannut kasvonsa ja “näytti punkkarilta”, kun hän tuli kouluun Trollhättanissa, Ruotsissa. Poliisit, jotka ampuivat miehen kuvailevat tilannetta tilannetta epätodelliseksi.

– Huusimme olevamme poliisista. Tekijä kääntyi ja alkoi tulla meitä kohden, kertoo yksi ensimmäisistä paikalle saapuneista poliiseista Aftonbladetin haltuunsa saamien dokumenttien mukaan.

Myöhemmin poliisit kertoivat, että he ampuivat yhtä aikaa miekalla aseistautunutta Anton Lundin Pettersonia, joka sai osumia vatsaansa. Poliisien mukaan tilanne oli epätodellinen.

– Hän oli leikannut hiuksensa vastikään ja ajellut hiuksensa molemmilta puolilta päätä. Hänella oli uudet saappaat ja kypärä. Hän soitti kovaa hard rock -musiikkia ja näytti punkkarilta, kertoo yksi poliiseista Aftonbladetin mukaan

Lundin Pettersonilla oli jopa ollut glitteriä hiuksissaan ja musiikki tuli hänen puhelimestaan. Poliisi kuvailivat, kuinka he yhdistivät hänen asunsa muihin kouluiskuihin.

– Hän oli kuin kouluampumisista kertovista yhdysvaltalaisista elokuvista, joita olimme nähneet, saman tyylinen. Se on niin absurdia, eräs poliiseista kertoo.

21-vuotias Lundin Petterson hyökkäsi lokakuun 22.päivä Trollhättanilaiseen Kronanin kouluun. Iskussa kuoli kaksi ihmistä ja useita haavoittui. Poliisi on aiemmin kertonut, että teon motiivi oli rasistinen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.