Vaalipäivän minuutit kuluvat hitaasti Afganistanissa

Kaupunkien kadut ovat tänään autiot Afganistanissa. Kaupat ovat kiinni, poliisipartioita on lisätty vaalikortteleihin. Vain harvan arvellaan uskaltautuvan vaalipaikalle.

Vaalien sujumisesta on kuitenkin paljon kiinni.

- Onnistuminen rauhoittaisi tilannetta, toteaa Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho MTV3:n Huomenta Suomessa.

Toisin kuin länsimaissa kuvitellaan, Afganistanissa ei Laihon mukaan taistella yhtenäistä, Nato-joukkoja vastaan iskevää vihollisrintamaa vastaan. Taleban on monen levottomuuden takana, muttei kaikkien.

- Vastapuoli on hyvin hajanainen. Osittain mukana on rikollisia, osittain terroristeja, Laiho sanoo.

Suomalaiset ymmärtävät Laihon mukaan afgaanien ajattelutapaa huonosti.

- Afganistan on hyvin toisenlainen maa. On toisenlaiset sukusuhteet ja toisenlaiset perhesuhteet. Meillä ajatellaan yksilökeskeistä demokratiaa, siellä on ryhmädemokratiaa ja yhteisödemokratiaa. Sen vuoksi tänäänkin vaaleissa iso osa ihmisistä äänestää niin kuin heidän klaaninsa johtaja on sanonut.

Maailman vaarallisin maa

Laihon mukaan hänen viimekeväinen käyntinsä Afganistanissa kertoo sikäläisestä demokratiasta paljon. Silloin heille myytiin torilla äänestyslippuja tämänpäiväisiin vaaleihin.

Vuosien ajan Afganistanissa liikkuvat Punaisen Ristin työntekijät pitivät järjestön merkin visusti piilossa. Työntekijöiden tuli liikkua kadulla matalalla profiililla, sillä pelättiin paikallisten kohdistavan iskuja myös avustusjärjestöä vastaan.

Muutama vuosi sitten linjaus muuttui. Nyt liput pidetään visusti näkyvissä ja työntekijät ovat saaneet liikkua kaduilla rauhassa.

- Afganistanissa tulee miettiä aina liikkumista turvallisuuden kannalta. Mutta näkyvyys auttoi, viime aikoina iskuja ei ole tapahtunut pelkästään sen vuoksi, että olemme Punainen Risti, Laiho kertoo.

Presidentinvaalien alustava tulos ilmoitetaan syyskuun 3. päivänä ja virallinen tulos kaksi viikkoa myöhemmin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.