Vaihto-oppilas, lakimies, paitamyyjä – he saivat surmansa Pariisin iskuissa

Ranskan viranomaiset ovat saaneet tunnistettua Pariisin iskussa kuolleita ihmisiä. Uhrien joukossa on ainakin yhdeksän eri maan kansalaisuuden omaavia henkilöitä.

Monet uhreista olivat nuoria aikuisia, jotka olivat viettämässä mukavaa perjantai-iltaa ruokaillen ja konsertista nauttien.

Yksi iskuissa menehtynyt oli 26-vuotias lakimies nimeltään Valentin Ribet. Hänen entinen opiskelupaikkansa, The London School of Economics kertoi surullisesta uutisesta eilen Twitterissä.

Ribetin kuoleman vahvistaa myös hänen työpaikkansa johto.

– Tämä on järkyttävä tragedia, jota meidän on vaikea hyväksyä, yhtiön tiedotteessa sanotaan.

Kuolleiden joukossa oli myös amerikkalainen yliopisto-opiskelija, 23-vuotias Nohemi Gonzales. Hän oli opiskelijavaihdossa Pariisissa.

Californian Long Beachin yliopiston tiedotteessa kerrotaan, että heillä on noin 80 opiskelijaa tällä hetkellä vaihdossa Ranskassa.

– Tulemme tarjoamaan heille laajalti tukea siellä, yliopiston johtaja, Jane Close Conoley sanoo.

Britannian kansalainen, Nick Alexander, 36, sai niin ikään surmansa Pariisin iskuissa. Alexander työskenteli Bataclanin konserttisalissa esiintyneen bändin fanituotteiden myyjänä.

Bataclanin konserttisalissa kuolivat uutiskanava BBC:n mukaan myös ranskalaiset Djamila Houd, 41, ja 34-vuotias Thomas Ayad.

Espanjan television mukaan Bataclanissa kuolleiden joukossa oli myös 29-vuotias Alberto Gonzáles Garrido

Uutiskanava CNN puolestaan kertoo, että niin ikään Bataclanissa surmansa sai roller derby -ammattilainen Lola Salines. Asiasta kertoi hänen isänsä Georges Salines.

Lehtitietojen mukaan Fabrice Dubois,  46-vuotias kahden lapsen isä, menehtyi Bataclan-konserttisalin iskussa. Dubois työskenteli Publicis-mainostoimistossa, hänen ystävänsä kutsuivat kaksimetristä miestä kiltiksi jättiläiseksi . Dubois oli tullut konserttiin ystäviensä kanssa. Hän rakasti rokkia, amerikkalaisia televisiosarjoja ja keräsi elokuvajulisteita.  

Ranskan jalkapallomaajoukkuen pelaaja, Lassana Diarra menetti Bataclanin iskussa serkkunsa Asta Diakiten. Diarra kirjoitti hänen serkkunsa olleen hänelle kuin isosisko, suuri tukija. Lassana Diarra oli itse iskujen aikaan Stade de France-stadionilla pelaamassa Saksaan vastaan.

Musiikkitoimittaja Guillaume B. Decherf menehtyi hänkin Bataclanissa. Decherf oli 43-vuotias ja hänellä oli kaksi tytärtä. Inrocks-lehden toimittaja kirjoitti ennen kaikkea rock- ja metallimusiikista.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.