Välimerellä kuollut reilussa kahdessa vuodessa yli 10 000 ihmistä

Välimerellä on toissa vuodesta lähtien kuollut yli 10 000 ihmistä, jotka ovat pyrkineet Eurooppaan, laskee YK.

Vuonna 2014 kuolemia oli 3500 ja viime vuonna lähes 3800. Tänä vuonna henkensä on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan menettänyt jo 2800 ihmistä.

Viime vuonna Välimeren yli Eurooppaan saapui yli miljoona pakolaista.

EU esittelee piakkoin uuden avustussuunnitelman, jonka tarkoituksena on hillitä afrikkalaisten pakolaisten tuloa Libyasta Välimeren yli Eurooppaan, kertoo BBC. Euroopan komissio aikoo tehostaa kumppanuutta yhdeksän Lähi-idän ja Afrikan maan välillä. Mukana ovat muun muassa Jordania, Libya, Etiopia ja Nigeria.

Avustussuunnitelman tavoitteena on muun muassa taistella ihmissalakuljetusta vastaan luomalla työpaikkoja Saharan eteläpuolisissa maissa. Lisäksi tarjotaan rajavalvonnan välineistöä pakolaisten kulun pysäyttämiseksi pohjoiseen.

EU:n maahanmuuttokomissaarin Dimitris Avramopoulosin mukaan projektin rahoitus saattaa nousta 62 miljardiin euroon  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.