Välimeren tuoreimmassa veneturmassa kuollut jo liki 40

Turkin rannikon edustalla eilen sattuneen veneturman uhriluku nousee.

Turkin rannikkovartiosto kertoo, että merestä on löydetty jo ainakin 37 ihmisen ruumiit. Hukkuneiden joukossa on useita lapsia.

Turma sattui, kun Kreikkaan pyrkineitä siirtolaisia kuljettanut vene osui kiviin ja kaatui rannan tuntumassa. Onnettomuushetkellä vene oli päässyt vasta noin 50 metrin päähän rannasta.

Veneessä oli tiettävästi syyrialaisia, afganistanilaisia ja burmalaisia. Merestä pystyttiin pelastamaan 75 ihmistä.

Rannikkovartioston sukeltajat ovat jatkaneet kateissa olevien etsintöjä.

– Olemme surullisia. Ainakin 20 ystäväämme on yhä kateissa, yksi pelastetuista kertoi.

Turma oli jo kolmas Välimerellä tällä viikolla. Aiemmissa turmissa hukkui yhteensä yli 30 ihmistä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.