Valkoisen talon kuokkavieraat kuulusteluihin

Yhdysvaltain presidentin juhlapäivällisille ilman kutsua livahtanut pariskunta joutuu kuulusteltavaksi.

Pariskunta on haastettu Yhdysvaltain sisäisestä turvallisuudesta vastaavan komitean kuultavaksi tammikuun 20. päivä. He kieltäytyivät aiemmin saapumasta paikalle vapaaehtoisesti.

Pariskunnan onnistui luikerrella ilman kutsua Valkoisessa talossa Intian pääministerin kunniaksi pidetyille juhlaillallisille viime kuussa. Tapaus nolasi presidentin turvallisuudesta vastaavan salaisen palvelun ja herätti kysymyksiä Valkoisen talon turvajärjestelyistä.

Salainen palvelu on vakuuttanut, etteivät presidentti Obama tai korkean tason kutsuvieraat olleet missään vaiheessa vaarassa, koska pariskunta oli kulkenut samojen turvatarkastusten läpi kuin kutsuvieraatkin.

Pariskunnan tavoitteena oli ilmeisesti hankkia itselleen julkisuutta, koska he olivat pyrkimässä mukaan tosi-tv-ohjelmaan.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.