Valkokaulustyöttömyys yleistyy Virossa

Virossa arvioidaan olevan vuoden loppuun mennessä jo 100 000 työtöntä. Työttömyys kasvaa nopeasti ja sen luonne on alkanut muuttua: Ilman työtä jää entistä enemmän ammattitaitoisia työntekijöitä ja myös huippuasiantuntijoita.

Esimerkiksi maaliskuun uusista työttömistä 6 prosenttia oli eri tason johtajia, 13 prosenttia asiantuntijoita ja kaksi kolmasosaa ammattityöläisiä, joihin on erityisen pahasti puraissut rakennusalan tyrehtyminen. Niin sanottujen hanttityöntekijöiden osuus oli vain noin 15 prosenttia kaikista työttömistä.

Äskettäin potkut saaneiden työntekijöiden määrä on kasvanut ja kasvaa koko ajan samalla, kun pitkäaikaistyöttömien määrä on vähentynyt. Tämä kuvaa sitä, miten nopeasti talouskriisi on pahentunut viime kuukausina.

Työttömyyden muuttumista kuvaa myös hyvin se, että työttömiksi jääneiden koulutustaso on noussut ja heidän keskitulonsa ennen potkuja oli jo lähellä Viron keskipalkkaa.

Viron työttömyyskassan arvio työttömien määrästä vuoden lopussa on 110 000, joista 90 000 olisi rekisteröitynyt kassan asiakkaaksi. EU:n arvio Viron tulevaisuudelle ei ole aivan yhtä pessimistinen. EU povaa Viroon 11,3 prosentin työttömyysastetta eli 80 000 työtöntä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.