Vartija tuupertui – vangit murtautuivat ulos sellistä ja pelastivat hengen

Yhdysvalloissa on noussut julkisuuteen tapaus, missä sellissä olleet vangit pelastivat vartijansa hengen kesäkuun loppupuolella. Asiasta kertovat useat paikalliset mediat, muun muassa ABC Newsin WFAA-sivusto.

Vartija sai Weatherfordin vankilassa ilmeisesti sydänkohtauksen tilassa, jossa hän vartioi yksin kahdeksaa vankia yhteisessä sellissä paikallisessa oikeustalossa. Vartija oli vitsaillut ja jutellut vankien kanssa, kunnes oli äkkiä mennyt tajuttomaksi ja kaatunut tuoliltaan.

Vangit alkoivat saman tien huutaa apua ja lopulta vangit murtautuivat sellistä ulos.

– Hän vain kaatui ja hän olisi voinut kuolla. Olimme huolissamme, että toiset vartijat tulisivat ja ampuisivat meidät, vangittuna ollut Nick Kelton kertoo uutissivuston haastattelussa.

Tajuttomaksi menneellä vartijalla ei ollut pulssia, joten vangit alkoivat huutaa entistä kovemmin ja hakkasivat ovia, jotta muut vartijat tulisivat.

– Vartijat luulivat sitä tappeluksi ja he luulivat, että mellakoimme, toinen vanki, Floyd Smith kertoo.

Parker Countyn serffin toimiston poliisi Ryan Speegle kuvailee valmistautuneensa pahimpaan, kun oli juoksemassa alakertaan. Kun poliisi saapui huoneeseen, hän näki vankien seisovan tiedottoman vartijan ympärillä. Yksi vangeista oli juuri kurottamassa kättään radiota kohti. Tosin poliisin silmissä asetta kohti, koska ne olivat tiedottomalla vartijalla vierekkäin.

– Ajattelimme huutaa radioon apua, Kelton kertoo.

Speegle taas komensi vangit takaisin selliin. Sitten hän ja muut viranomaiset aloittivat ensiavun. Kapteeni Mark Annet kiittää nettisivustolla vankeja, koska he pelastivat vartijan elämän. Vartijan odotetaan palaavan töihin ensi viikolla.

– Vartija olisi muuten voinut olla jopa 15 minuuttia yksinään.

Kelton ja Smith kertovat molemmat, että auttamatta jättäminen ei tullut mieleenkään.

– Ei minulle tullut mieleen, etten auttaisi häntä, koska hänellä on ase ja merkki. Jos mies kaatuu, niin minä kyllä autan, Kelton kertoo.

Keltonia oltiin tuomitsemassa metamfetamiiniriippuvuudestaan ja siihen liittyvistä rikoksista neljättä kertaa vankilaan. Smith taas, hieman ironisesti, oli oikeudessa, koska oli pahoinpidellyt viranomaisen.

Tapauksen jälkeen oikeustalon sellin ovia vahvistettiin.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.