Venäjä evakuoi vauhdilla kansalaisiaan Egyptistä

Venäjä on evakuoinut viimeisen vuorokauden aikana noin 11000 venäläisturistia Egyptistä, kertoo Venäjän varapääministeri uutistoimisto Ria Novostin mukaan.

Ministerin mukaan lisää venäläisiä ollaan kuljettamassa kotiin tämän päivän aikana.   

Egyptissä kerrottiin eilen olevan arviolta 80 000 venäläistä. Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi maan hallituksen palauttamaan Egyptissä lomaileva venäläiset kotimaahansa sen jälkeen, kun venäläinen kone syöksyi maahan Siinain niemimaalla viime viikon lauantaina.   

Turman syystä ei ole vielä varmuutta, Yhtenä mahdollisuutena on pidetty koneessa ollutta pommia.

Esimerkiksi Venäjä ei ole kuitenkaan tukenut julkisesti tätä teoriaa, vaikka Putin määräsi venäläisturistit takaisin kotimaahansa ja lisäksi määräsi, että lennot Venäjältä Egyptin Sharm el-Sheikhin lentokentälle keskeytetään.   

Kaikki 224 koneessa ollutta ihmistä kuolivat, kun kone viime lauantaina syöksyi maahan pian noustuaan ilmaan Egyptin Sharm el-Sheikhistä. Suurin osa heistä oli venäläisiä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.