Venäjä ja USA lämmittävät suhteitaan

Venäjä suhtautuu myönteisesti Yhdysvaltain haluun uudistaa suurvaltojen suhteet. Varapääministeri Sergei Ivanov tapasi tänään Münchenin turvallisuuskonferenssissa varapresidentti Joe Bidenin ja sanoi jälkeenpäin olevansa varovaisen optimistisella mielellä.

- Yhdysvaltain uusi hallinto on lähettänyt erittäin vahvan viestin vuoropuhelun palauttamiseksi ja me kuulemme sen, Ivanov muotoili.

Biden on vakuuttanut Münchenissä, että maa haluaa korjata sekä Yhdysvaltain että sotilasliitto Naton välit Venäjään. Suhteet ovat tulehtuneet Naton itälaajenemisen, amerikkalaisten ohjuskilpihankkeen ja Georgian sodan takia. Yhdysvallat on vihjannut myös voivansa aloittaa neuvottelut uudesta ydinasesopimuksesta, joka korvaisi joulukuussa umpeutuvan Start-sopimuksen.

Ivanovin ja Bidenin neuvottelu oli korkea-arvoisin suurvaltatapaaminen Obaman virkakauden aikana.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.