Venäjä jatkaa Groznyin pommittamista

Venäläisjoukot ovat jatkaneet Tshetshenian pääkaupungin Groznyin pommittamista. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan kaupungin eteläosiin on illan aikana suunnattu hajanaista tykistötulitusta. Tulitusta pidetään merkkinä siitä, että kaupunkia koskenut pommitustauko on päättymässä.

Venäläiset ovat pitäneet taukoa Groznyin ilmapommituksissa, jotta pääkaupungin siviiliasukkaat pääsisivät lähtemään Groznyista. Kaupungissa on edelleen lähes 40 000 siviiliä.

Venäläinen NTV-tv-asema kertoi aiemmin, että venäläiset joukot ovat vallanneet Hankalan sotilaslentokentän, joka sijaitsee Groznyin itäosassa.

groznyin sotilas

Hankalan kentän valtaus tiukentaa entisestään venäläisten saartorengasta Groznyin ympärillä. Vuosien1994-96 Tshetshenian sodassa venäläisjoukkojen päämaja oli juuri Hankalan kentällä.

Asukkaat eivät lähde Groznyista

Groznyin asukkaat eivät ole noudattaneet venäläisten uhkavaatimusta, jonka mukaan asukkaiden oli lähdettävä eiliseen mennessä. Muussa tapauksessa venäläiset uhkasivat tuhota suurpommituksissa asukkaat. Eilen Groznyista pakeni noin 70 asukasta venäläisten asettamaa käytävää myöten, kertoi venäläinen uutistoimisto RIA. Venäläisistä sotilashelikoptereista pudotettiin Groznyiin lentolehtisiä, joissa asukkaita kehotettiin pakenemaan käytävien kautta turvaan. Venäjä on luvannut pitää pakokäytävät auki useita tunteja päivässä.

Jeltsin : Tshetshenia vallataan

Venäjän presidentti Boris Jeltsin toisti eilen, että Venäjä ottaa uudelleen valtaansa Tshetshenian. Tshetsheenikapinalliset ovat Jeltsinin mukaan "verhoutumalla kansallisen ja uskonnollisen itsenäisyyden tunnuslauseisiin yrittäneet palauttaa keskiaikaisen barbaarisuuden".
-Siksi meidän velvollisuutemme on palauttaa laki ja järjestys Tshetsheniaan, Jeltsin sanoi Venäjän perustuslain päivän juhlavastaanotolla Kremlissä.


(STT-AFP-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.