Venäjä kiistää tiedon sikainfluenssauhrista

Venäjän terveysviranomaiset kiistävät tiedon, jonka mukaan sikainfluenssa olisi vaatinut ensimmäisen kuolonuhrin maassa.

Viranomaiset kertoivat aiemmin, että 46-vuotias naislääkäri olisi kuollut sikainfluenssaan palattuaan Bulgariasta. Venäjän varaterveysministeri Veronika Skvortsova oikoi kuitenkin väitettä sanomalla, että sydänongelmista kärsinyt nainen menehtyikin keuhkokuumeeseen.

Venäjällä on tilastoitu noin 380 sikainfluenssatartuntaa. Joidenkin arvioiden mukaan luku on kuitenkin todellisuudessa huomattavasti korkeampi.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan sikainfluenssaan on maailmanlaajuisesti menehtynyt lähes 3500 ihmistä.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.