Venäjä lähetti Syyriaan ilmatorjuntaohjusjärjestelmän: "Puhtaasti puolustukseen tarkoitettu"

Venäjän puolustusministeriö kertoo lähettäneensä S-300-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän Syyriassa sijaitsevaan Tartusin kaupunkiin.

Venäjällä on Tartusissa laivastotukikohta, jonka turvallisuutta Venäjä kertoo haluavansa vahvistaa. 

– Muistutan, että S-300 on puhtaasti puolustukseen tarkoitettu järjestelmä eikä ole uhka kenellekään, sanoo Venäjän puolustusministeriön edustaja tiedotteessa. 

– Ei ole selvää, miksi sen sijoittaminen Syyriaan on herättänyt kohun länsimaiden keskuudesssa, hän jatkoi.

Puolustusministeriön ilmoitus asiasta tuli vain päivä sen jälkeen, kun Yhdysvallat keskeytti Venäjän kanssa käytävät neuvottelut, jotka tähtäsivät tulitauon palauttamiseen Syyriassa.

Useat maat ovat syyttäneet Venäjää umpimähkäisistä pommituksista Aleppon kaupungin itäosassa Syyriassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.