Venäjä suunnittelee vaativansa eurooppalaisilta sormenjälkiä viisumeihin

Tulevaisuudessa Venäjälle haikailevat EU-kansalaiset saattavat joutua antamaan sormenjälkensä viisumiviranomaisille. Ainakin, jos Venäjän turismiviraston ehdotus toteutuu. Viranomaisten ehdotuksen mukaan sormenjäljet saatetaan lisätä viisumivaatimuksiin.

Venäjän mukaan kyseessä olisi vastatoimi sille, että EU vaatii syyskuun puolivälistä eteenpäin venäläisiltä shengen-viisumia anovilta turisteilta sormenjälkiä.

Venäjällä turismiviraston ehdotusta vastustetaan jopa viraston itsensä sisällä.

– Vastauksena tähän [EU:n] epäystävälliseen eleeseen, suunnittelemme samanlaista järjestelmää, mutta meidän mielestämme se tulee vähentämään Venäjälle saapuvien turistien määrää, sanoi turismiviraston johtaja Oleg Safonov turvallisuusneuvoston kokouksessa maanantaina.

Safonovin mukaan sormenjälkien vaatiminen vaikeuttaisi viisuminsaantia Venäjälle, sillä viisumikeskuksia on EU-maissa hänen mukaansa liian vähän.

”Pehmeä voima” menetetään

Safonov yritti vedota turvallisuusneuvoston kokouksessa sormenjälkien vaatimista vastaan huomauttamalla, että turismin kasvattamisesta voisi olla Venäjälle hyötyä myös pitkällä aikavälillä.

– Pakotteiden aikana turismi voisi olla pehmeää voimaa, jolla houkuteltaisiin ulkomaisia vieraita ja avitettaisiin Venäjän vaikutusvallan levittämistä ulkomaille, Safonov sanoi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.