Venäjällä useissa kaupungeissa laajoja mielenosoituksia

Useissa Venäjän kaupungeissa on tänään pidetty laajoja mielenosoituksia kokoontumisvapauden puolesta.

Pietarissa ja Moskovassa on pidätetty yhteensä noin sata mielenosoittajaa. Mielenosoituksella halutaan muistuttaa siitä, että Venäjä perustuslaki takaa vapaan oikeuden kokoontua ja osoittaa mieltään.

Tilaisuuden päätähti Boris Nemtsov pidätettiin kuitenkin parin minuutin kuluttua hänen puheensa alusta. Nemtsov ehti kuitenkin ennen pidättämistään kiitellä vuolaasti europarlamentin ihmisoikeusvaliokunnan edustajien saapumista paikalle.

Miliisin mukaan mielenosoitukset kiellettiin, koska Majakovskin aukiolle aiotaan rakentaa parkkihalli. Suosittu kokoontumisaukio olikin jo ympäröity aidoilla.

Katso Mirja Sipisen juttu Moskovasta

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.