Venäjän kirkko saa uuden päämiehen

Venäjän ortodoksinen kirkko valmistautuu valitsemaan kirkolle uuden päämiehen. Joulukuun alussa kuolleen patriarkka Aleksi II:n seuraaja varmistuu alkavalla viikolla. Ennakkosuosikki on metropoliitta Kirill, joka valittiin joulukuussa kirkon väliaikaiseksi johtajaksi.

Piispojen kokous järjestetään tänään ja huomenna Moskovassa Kristus Vapahtajan katedraalissa. Piispojen tehtävänä on valita suljetussa lippuäänestyksessä 145 ehdokkaan listalta kolme ehdokasta kirkon johtoon. Ensimmäistä kertaa kirkon historiassa myös ulkomaalainen on voinut päästä ehdokkaaksi.

Kirkolliskokous tekee lopullisen valinnan torstaihin mennessä. Tiedossa ei vielä ole, milloin valinnasta ilmoitetaan. Uuden partiarkan virkaanasettajaiset pidetään viikon päästä sunnuntaina.

Ennakkosuosikeista metropoliitta Kirill on miljoonille venäläisille tuttu viikottaisesta televisio-ohjelmasta, jossa hän käsittelee katsojien hengellisiä ongelmia. Kirillin vahvin kilpailija on metropoliitta Kliment. Hän on tavalliselle venäläiselle lähes tuntematon, mutta hänellä on luja kannatus kirkon sisällä.

(MTV3-STT-AFP-Itar-Tass)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.