Venäjän sotilaskoneet uhittelivat nyt lähellä USA:n ilmatilaa

Alaskan tienoilla lähellä Yhdysvaltojen ilmatilaa kävi keskiviikkona kuusi venäläistä sotilaslentokonetta, kertoo puolustusviranomainen uutistoimisto AFP:lle.

Koneet lensivät USA:n ilmapuolustuksen tunnistusalueelle. Nimettömän lähteen mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun venäläiskoneet lensivät alueella.

Koneista kaksi oli hävittäjiä, kaksi ilmatankkauskonetta ja kaksi pitkän matkan pommikonetta.

Uutiskanava CNN:n mukaan venäläiskoneet lähestyivät USA:n ilmatilaa kahdessa eri tapauksessa. Niitä vastaan lähetettiin amerikkalaisia ja kanadalaisia sotilaskoneita. Washington Timesin mukaan ensimmäinen tapaus tapahtui keskiviikkona ja toinen torstaina.

AFP:n mukaan koneet poistuivat paikalta ilman välikohtausta.

Eilen venäläiset pommittajat kävivät lähellä Britannian ilmatilan pohjoisosaa, kertoo Washington Times. Britannia lähetti niitä vastaan koneitaan. Lehden mukaan venäläisten strategisten ydinpommittajien tämänviikkoiset lennot Alaskassa ja Pohjois-Euroopassa ovat osa Moskovan halua näyttää voimaansa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.