Venäjän talouskasvu painunut lähelle nollaa

Venäjän kansantalous on pudonnut lähelle taantumaa, kertoo maan talousministeriön ennustejohtaja Oleg Zassov.  

Zassovin mukaan Venäjän toisen vuosineljänneksen talouskasvu on lähellä nollaa.  

Talousministeriössä uskotaan kuitenkin, että Venäjän talous kasvaa tänä vuonna 0,5 prosenttia. Vielä viime kuussa talousministeriö ennusti Venäjälle yhden prosentin talouskasvua tänä vuonna.  

Ensi vuodelle talousministeriö ennustaa yhden prosentin talouskasvua. Viime kuussa - ennen EU:n ja Yhdysvaltain julkistamia talouspakotteita - ministeriö ennusti vielä kahden prosentin kasvua.  

Zassovin mukaan ensi vuoden näkymiä synkentävät ennen muuta ulkopoliittisten jännitteiden takia heikentyneet investointinäkymät, kun ulkomainen rahoitus on tiukassa ja kotimaiset pääomat pakenevat ulkomaille.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.