Venäläinen oikeus: McDonaldsit saavat pysyä suljettuna

Moskovalainen tuomioistuin on tukenut terveysviranomaisten päätöstä sulkea kolme McDonaldsia hygieniasyihin vedoten.

McDonalds kertoo valittavansa oikeuden päätöksestä.

Venäjän valtion alainen elintarviketurvallisuusvirasto sulki viime viikolla kolme McDonalds-pikaruokaravintolaa Moskovassa – ovet pysyvät suljettuna 90 päivää. Oikeus katsoi viranomaisten päätöksen oikeutetuksi.

Sittemmin virasto on määrännyt vielä yhden ravintolan suljettavaksi Moskovassa.  Muualla maassa on suljettu kaksi McDonaldsia.

Venäläisten liikemiesten mukaan sulkemiset liittyvät Ukrainan kriisiin, joka on kiristänyt Venäjän ja Yhdysvaltojen välejä ja johtanut talouspakotteisiin. Elintarviketurvallisuusviraston mukaan syyt sulkemisten taustalla eivät ole poliittisia.

McDonaldsilla on 440 ravintolaa Venäjällä, joka on yksi yhtiön suurimmista markkinoista Yhdysvaltojen ja Kanadan ulkopuolella.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.