Venäläinen tiedustelusatelliitti putosi Maahan

Neuvostoajan tiedustelusatelliitti on syöksynyt Maahan aikaisin aamulla todennäköisesti Saudi-Arabian päällä.

Tiedesivusto Tiedetuubi arvioi putoamisen tapahtuneen hieman ennen aamuneljää Suomen aikaa.

Tarkkoja tietoja putoamisesta saatetaan joutua odottamaan pitkään. Maahan saakka pudonneet osat ovat voineet päätyä asumattomille alueille tai mereen.

Viimeiset varmat havainnot satelliitista ovat hieman ennen puoltayötä. Silloin se oli vain noin 150 kilometrin korkeudessa.

Tiedetuubi-sivustolla kerrotaan, että yleensä satelliitin lopullinen syöksy ilmakehään alkaa noin 100-120 kilometrin korkeudesta. Ilmakehän kitka saa silloin satelliitin osat, kuten aurinkopaneelit ja antennit irtoamaan. Ilmanvastus kuumentaa vähitellen satelliitin pinnan, jolloin se sulaa ja höyrystyy.

Kosmos-1220-satelliitti on arvioitu kooltaan jopa kolmetonniseksi. Niin suuresta satelliitista voi päätyä osia Maan pinnalle.

Neuvostoliitto laukaisi laivastovakoilusatelliitin avaruuteen vuonna 1980. Sen tarkoitus oli napata sotalaivojen lähettämiä radiosignaaleja ja seurata laivojen kulkua. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.