Venäläisasiantuntijat vahvistavat: Sukellusvene on meidän

Venäläiset sotilasasiantuntijat vahvistavat, että Tukholman edustalta löytynyt sukellusvene on venäläinen, kertoo lenta.ru-verkkosivusto.

Kyseessä on venäläislähteiden mukaan ensimmäisen maailmansodan aikana kadonnut sukellusvene ”Som”.

– Se, että kyseessä on sukellusvene Som, käy ilmi kirjoitusasusta, sanoo venäläinen sotilasasiantuntija sanomalehdelle.

Lenta.ru:n mukaan veneestä otetussa kuvassa näkyy merkki, jota käytettiin ennen vallankumousta venäjän kielen ortografiassa.

Vedenalaisissa videokuvissa sukellusveneestä on löydetty kyrillistä kirjoitusta.

Lisäksi aluksen ulkomuoto vastaa kadonnutta Catfish-alusta.

Sukellusvene "Som" rakennettiin Yhdysvalloissa vuonna 1901. Vene on lähes 20 metriä pitkä ja 3,5 metriä leveä.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.